Tänään posti toi leikkausajan, kivisäkkini lähtölaskenta on siis alkanut. 2.6. saanen heittää lopulliset jäähyväiset mokomalle riesalle, maltan tuskin odottaa! Aika on kivan pian ja toisaalta sinnekin on vielä aikaa, montakohan kohtausta tässä välissä vielä kerkiää tehdä. Tuntuu hassulta mennä leikkaukseen, sillä tämmöisinä hetkinä, kun sappi ei vaivaa, olo on mitä normaalein ja tervein. Mutta hyvin äkkiä kohtauksen iskiessä kyllä muistaa, mitä kipu on ja miten se vie toimintakyvyn.

Soitin ja kysyin jo sairaalasta, miten Vauvan kanssa pitäisi toimia. Tuskinpa tuo herra vielä kolmenkaan viikon päästä syö merkittäviä määriä kiinteitä, pulassa olen varmasti myös minä, jos pieni ei voi helpottaa maitotulvaa. Kas kummaa, ensimmäinen reaktio sairaanhoitajalta oli, että ala opettaa vauvaa pullolle. Hymähdin ja sanoin siihen ystävällisesti, että se nyt ei ole mikään vaihtoehto. Seuraavaksi hoitaja selvitti, että lasta ei osastolle saa, mutta avustaja toki voi tuoda vauvaa rinnalle - niin ovat muutkin tehneet. No hyvä, sen vaihtoehdon voin hyväksyä. Anestesia voi kuulemma aiheuttaa ongelmia, siitä pitää keskustella nukkumatin kanssa. Ja höpsis! Anestesia ei aiheuta ongelmia, kunhan vain anestesialääkäri ottaa asian huomioon lääkkeitä valitessaan.

Minua oikeasti ketuttaa. Miksi Suomessa terveydenhoito ei pysty hoitamaan äitiä vauvan huomioieden? Imetys ihan oikeasti on symbioosi, joka pitäisi pystyä ottamaan huomioon. Ei luulisi olevan niin kovin vaikeaa asennoitua vain vähän toisin eikä tarjota heti ensimmäisenä vaihtoehtona pulloa. Sappileikkauskin on tähystyksellä pieni asia, olisi todella kohtuutonta joutua lopettamaan imetys vain ehkä puolentoista vuorokauden sairaalassaolon takia. Tiedän että näinkin on äitejä opastettu. Ehkäpä äitien pitäisi jaksaa nousta barrikaadeilla ja olla äänekkäitä, minä en viitsi, purppasenpa vain itsekseni.

Mies pääsee siis avustajaksi, yöpyvät varmaankin Aluesairaalan viereisessä hotellissa. Meiltä kun Aluesairaalaan on aivan liian pitkä matka, 60 km, jotta Vauvan tuominen syötöille muutoin sujuisi. Eli jäljelle jää vain ongelma, minne pistää Esikoinen tuoksi ajaksi. Näissä tilanteissa todella kaipaisin tukiverkkoja tähän lähelle, niitä ei ole. Onneksi veljeni lupasi tulla, jos aika vain käy työvuoroihin. Toivottavasti käy, muutoin pitänee pyytää äitiäni. Siinäpä ne vaihtoehdot sitten ovat, jos äidillekään ei käy, niin pulassa ollaan. En tahdo edes ajatella asiaa, pakko kai tämänkin on jotenkin järjestyä!