BB alkoi eilen ja harmillisesti vain kaapelissa tai ostamalla nettitv:tä talon tapahtumia pääsi seuraamaan tuoreeltaan. Kaapelia ei meillä ole, tylsä Lännen puhelin ei suostu kaapeloimaan tätä aluetta, kuulemma joskus männä vuosina on asiaa tiedusteltua eikä kiinnostusta ollut tarpeeksi. No hei, ei ole heille tullut mieleen, että asujamisto on uusiutunut tällä aluella aika paljon. Mummoutuneet "kyllä meille Ylen ykkönen ihan hyvin riittää" asukkaat väistyvät vähitellen "kanavataivas meille nyt heti kiitos" ihmisten tieltä.

Onneksi sentään on Netti-tv, hetken keskustelimme Miehen kanssa kannattaisiko tilata ja pläjäytimme sitten koko kauden kerralla. Tämähän on silkkaa Säästöä, jos olisi kituutettu tunti kerrallaan 1,90 eur per kärsimys, niin äkkiähän tuo koko kauden hinta 25 euroa olisi tullut täyteen. Tietokoneen näytöllä on vähän kurja seurata pientä ruutua eikä koneen äärelle mahdu kahta istumaan mukavasti ilman erityisjärjestelyjä, joten Mies viritteli kuvan televisioon av-linkin kautta. Tosin ei ilman hankaluuksia, välillä kuva näkyi vain ja ainoastaan televisiossa ja tietokoneen näyttö oli pimeänä, mutta nyt onneksi pelittää. Tosin valitettavasti uudet ikkunat aukenevat tuonne television puolelle, vaikka monitori onkin oletusnäyttönä. Mutta hei, tämä on pientä siitä ilosta, että illalla (lue myöhään yöllä) istuimme Miehen kanssa mukavasti sohvalla katselemassa rapujuhlia BB-talosta.

Heti aamulla pistin taas telkan BB-kanavalle, mukava on puuhailla lasten kanssa ja tehdä aamutoimia BB aikuisseurana. Jep, kyylä mikä kyylä. Yritän vähitellen tutustua asukkaisiin ja opetella nimiäkin. Tässä pari mieleenjäänyttä.

Minna: Joukon seniori, jo neljääkymppiä lähestyä äiti. Vaikka lapset ovatkin jo 12- ja 14-vuotiaita, niin mahtaa tulla ikävä, jos oleskelu talossa muotoutuu kovin pitkäksi. Minna vaikuttaa oikein mukavalta ja lämpimältä ihmiseltä.

Mika herätti huomiota kaljupäisyydellään, muutoin en ole vielä päässyt miekkosesta sen kummemmin selville.

Antti A: Tässäpä varmasti tyttöjen suosikki, pörröpää, jolla on vinkeä virnistys.

Jani: Vaikuttaa melkoiselta suupaltilta, saapa nähdä loppuuko muiden kärsivällisyys höpöttäjään piankin. Kovasti heilui taas tänäkin aamuna BB-sääntönivaskan kanssa.

Kathy eli Kati: Herätti huomiota punaisella tukallaan ja huulilävistyksellään. Muut näytöt odottavat vielä...

Aika köyhää on vielä tämä henkilöntunnistus, mutta kun on vähän muutakin tekemistä... Talo vaikuttaa ihan kivalta ja sohvat oikein lokoisilta. Eilen illalla talossa oli rapujuhlat. Rapujen syöminen taisi olla monelle uusi juttu, onneksi joukosta löytyi tietäviä opastajia. Seurustelu ja tutustuminen rapupöydän ääressä vaikutti oikein kotoisalta, mukavia ihmisiä on tuotantotiimi tainnut osata valita taloon.

Tänä aamuna ihmettelin, kun satuin vilkaisemaan kun Kati kävi suihkussa. Eikö asukkailla ole mitään intimiteettisuojaa? Kuvissa näkyi ihan suoraan peppua ja tissiä. Illalla kahdeksalta alkaa ensimmäinen lähetys Subtv:n puolella. Ehkäpä silloin henkilöt tulevat esittelyjen kautta paremmin tutuiksi? Ok, onhan netissäkin esittelyjä, mutta ei niitä tämmöinen dementikko muista...