Viikonlopun iltapäivälehdissä oli kirjoituksia kauneudelleen uraa tehneistä naisista, Kolme kertaa ikuisuuden kirjoittajakin pohti naistenlehtien kauneuskuvaa, irkissä törmäsin viime viikolla ihmiseen, joka kokee ammattinsa edellyttävän isoa satsausta ulkonäköönsä. Ovatpas ulkonäköasiat nyt pinnalla!

Lehtien ja elokuvien kauneuskäsitys on käynyt minulle sitä vieraammaksi, mitä enemmän ikää on karttunut. Nuo kuvien täydelliset naiset, joilla eivät edes lähikuvissa näy ihohuokoset ja joiden peputkin ovat ylimaallisen sileitä ja selluliitittomia, kiinteydestä nyt puhumattakaan. He hymyilevät täydellisessä järjestyksessä olevilla hohtavan valkoisilla hammasrivistöillään, jokainen hiussuortuva ojennukessa. Mainoisten mallit ovat tuskin naisiksi kehittyneitä vielä, iho hohtaa nuoruutta. Kuuluisat kaunottaret voivat olla jo vähän iäkkäämpiäkin, mutta ikä ei heistä saa näkyä.

Oikeassa elämässä julkisten kaunotarten tapaan laitetut naiset näyttävät jotenkin muovisilta. Keinotekoinen rusketus näyttää siltä mitä onkin, keinotekoiselta. Ylenmääräinen meikki vie ihon heleyden ja luonnollisuuden puhumattakaan siitä, millainen kierre se on. Ilman meikkiä joka päivä irtoripset ja muut sälät kasvoilleen naamioksi ripustavat muovikaunottaret näyttävät ilman suojavarustustaan valjuilta. Pitkistä rakennekynsistä mietin aina, että mitenhän tuo ihminen onnistuu normaaleissa askareissa ja varsinkin jos on kysessä äiti, niin miten vauvan hoitaminen mahtaa onnistua. Minä raavin välillä jo näillä töpökynsillänikin pientä tahtomattani. :P Jatkettuja hiuksia ihailen joskus minäkin, tulokset ovat aivan upeita vaikkakin hintavia. Kauneuskirurgia menee jo aivan toisiin ulottuvuuksiin, ei sitä tämmöinen maalainen omenanaama voi millään ymmärtää!

Kun oma kauneuskäsitys näkee enemmän kauneutta luonnollisissa ihmisissä, on vaikea ymmärtää, miksi osa meistä on valmiita uhraamaan ulkonäköönsä paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Varsinkin kun monesti ulkonäkönsä vangiksi jääneet ovat jo luontaisesti viehättäviä ihmisiä eikä ainakaan minun silmissäni yletön ulkoinen puleeraus yhtään paranna heidän ulkoista viehättävyyttään. Sisäisestä nyt puhumattakaan, on vaikea ajatella kovin jalosti ihmisestä, jonka elämä pyörii pakonomaisesti oman ulkonäön ympärillä. Lähinnä vain säälittää, sillä jokainen meistä on tuomittu hävimään taistelun ikää vastaan ja valitettavasti naistenlehtien meillä syöttämä malli on mitä suurimmassa määrin pelkkää nuoren naisen kauneutta.

Vähän aikaa sitten ostin Sound of Music -dvd:n. Sen extroilla elokuvasta puhuivat Julie Andrews (elokuvan Maria) ja Charmian Carr (elokuvan vanhin tyttö, Liesl). Huomio kiinnittyi heti Julie Andrewsin kireään ihoon ja muuttuneeseen suuhun. Kasvojen herkkä ilmeikkyys oli poissa kauneusleikkausten jäljiltä. Charmian Carr sitä vastoin oli ryppyisempi, mutta edelleen niin kovin kaunis. Eloisa oma itsensä, luonnollinen, kaunis iästä huolimatta. Surettaa, että jopa suuret tähdetkin haksahtavat noudattamaan typeriä kauneusihanteita tajuamatta menettävänsä siinä oman ilmeikkyytenstä saamatta siltikään oikeasti nuoruutta takaisin.

Kun katson taas itseäni ohimennen peilistä, näen ehkä ohimoiden harmaat, ihon epätäydellisyydet ja nököhampaani. Vartaloni, joka kantaa aivan liian montaa kiloa. Minun onneni on se, että en koskaan ole ollut kaunis, ei minua haittaa näyttää omalta itseltäni. Varsinkin kun tiedostan sen, mitä edes kauneusihanteiden vajavainen täyttäminen vaatisi, en todellakaan ole valmis uhraamaan niin paljon työtä kauneuden eteen. Ihanteiden ulkopuoleltakin löytyy paljon kaunista, se vain täytyy löytää. Hmm, muistan varmasti aina isomummoni kädet, kurttuiset, jänteiset, mutta niin kauniit. Elämän muokkaamat, ahkerat kädet.