Eilen kävin kuvauttamassa itseni työpaikalla, meille kun tulee vuodenvaihteesta kuvallinen kortti, jolla yhteydet aukeavat. Ja töihinpaluu ajoittuu just tuohon ajankohtaan. Sijaiseni otti kuvat ja juttelimme samalla vauvoista, hänellä kun on kuukautta vanhempi tyttö kuin meidän Vauva on. Juttelimme vauvojen erilaisesta syömisestä. Heillä on jokaisen vanhemman unelmavauva, tyttö saattaa jopa suuttua jos ruokaa ei mätetä suuhun riittävällä tahdilla. Meillä taas se toinen ääripää, ruoka ei oikein maittaisi.

Onhan se aika ärsyttävää joskus, kun ruokapöydässä pitää olla mukana lelut ja leikit, jotta Vauva aukaisisi edes epähuomiossa suutaan. Vaikka Essi oli ihan samanlainen niin silti. Essin ja Vauva ero on vain se, että Essi kasvoi kohisten, makkaraa riitti - Vauva taas tippuu koko ajan pituus/paino-käyrällä. Mutta kun enempää ei mene, vaikka päällään seisoisi. Johan tuo ihan pienestä asti osoitti mulle paikkani imetyksenkin suhteen, söi silloin kuin mieli ja tasan niin paljon kuin itse halusi. Minä olisin imettänyt enemmänkin, mutta väkisin on vaikea imettää.

Onneksi Vauva sentään pitää huolen ruokavalion tärkeimmistä aineksista eli roskista ja paperista. Niitä tuo sankari kyllä yrittää bongata lattioilta ja nyt ulottuvuuksien yhä kehittyessä (jep, pituutta kyllä tulee tasaisesti vaikka painoa suhteessa niinkään) pöydiltäkin. Tähän olisi tietty hyvä todeta, että omapa on vikani kun aloitin kiinteät vasta tasan 6 kuukauden iässä. Mutta enpä usko, että se oikeasti on siitä kiinni, jostain syystä minun lapseni eivät vain arvosta kiinteitä. Liekö syynä se, että väännän soseet itse? Kuka sitä nyt äidin mössöjä söisi kun kaupasta saisi paljon parempaa purkissa. ;)

10602.jpg

"Äiti älä vaan tuu työntämään niitä mössöjä mulle!"