Tänään oli ensimmäinen työpäivä äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Minä olen niitä ihmisiä, jotka kyllä toisaalta tykkäävät työstään, mutta silti viihtyisin paremmin kotona. Tosin en ole kummastakaan ipanasta ollut kotona kovinkaan kauaa, tiedä häntä missä vaiheessa seinät alkaisivat ahdistaa... Tuskin ihan pian, kun on kotona jää aikaa niin paljon muuhunkin. Töissä kun käy, arki on kiirehtimistä paikasta toiseen.

No, töihin siis menin tänään vain havaitakseni, että työhuoneeni oli muuttanut. Vielä joulukuussa kun kävin työpaikalla se oli vanhassa tutussa paikassaan. Roinat oli kannettu ihan viihtyisään huoneeseen käytävän toiselle puolelle eli metreissä ei eroa paljonkaan ollut. Ja se uusi huonekin olisi ihan viihtyisä, jos se ei olisi niin hirveän sekaisin! Eli aloitin työntekemisen siivoamalla. Alkua pidemmälle en päässyt, huoneeni on tyypillinen atk-hölön sekamelska. Mitään kun ei voi heittää pois, joten roinaa riittää. Uusi huone on puolet pienempi kuin entinen joten en tiedä minne survon kaiken.

En saanut tietenkään auki työkonettani. Enhän minä voi muistaa salasanojani yli vuoden poissaolon jälkeen! Atk-tuen pahin painajainen... Ei saa edes omaa konettaan auki. En muistanut admin-salasanoja, en mitään! Kaksi tuntia kärvistelin ja sitten sain tunnukset auki. Puuh. Iltapäivällä onnistuin jo selvittelemään pari jutskaakin, oooh! Vinha tunne etsiä täysin muuttuneista järjestelmistä tuttuja elementtejä. Tästä tulee vielä kivaa. Mutta mukava nähdä vanhoja tuttuja naamoja, pidän työympäristöni ihmisistä. Eli kivaa oli, ikävä vähän tuppasi vaivaamaan kyllä.

Exää oli varsinkin ikävä, tiedänhän minä jo, että Essi viihtyy kyllä hoidossa. Aamulla vein ensin hoitotädille Essin ja tavarat, vasta viimeisenä kävin hakemassa Exän autosta ja lykkäsin hoitotädille. Ex katseli hämmästyneenä ympärilleen ja livahdin hoitotädin hoputtamana äkkiä pois, mikään ei ole niin kamalaa kuin pitkät kyyneleiset jäähyväiset. Hymyilin ja vilkutin reippaasti siis. Kyllähän sitä miettii, miten pärjäävät. Hoitotäti onneksi soitti ennen kahtatoista ja kertoi, että itkua ja porua ei ole pahemmin ollut. Syli oli kelvannut ja Ex oli reippaasti rakennellut legoilla ja potkinut ulkona jopa palloa. Aika hyvin 1 v 2 kk ikäiseltä heppulilta, mutta tiedänhän minä itsekin, että joissakin asioissa Ex on hirmuisen reipas. Essi oli mustasukkainen Exästä ja puraisi hetkeksi Exän syliinsä saanutta "onnekasta" kostoksi käsivarteen... Auts, neljä vuotta pian eikä vieläkään tapoja!!! Kyllähän Ex varmasti ikävöi ja oli hämmentynyt, ruoka kun ei maittanut ja juotavaa Ex ei suostunut nokkamukista ottamaan yhtään. No, hoitotäti ei tainnut uskoa kun sanoin että Ex juo lasista kyllä... Ex sippasi vaunuihin nukkumaan ilman pienintäkään porua ja nukkui kolmen tunnin unet. Pieni piti jopa herättää, kun miehen työaseman kello oli tunnin väärässä ja mies haki lapset liian aikaisin. :D

Mies soitti kotiin ja Essi halusi jutella kanssani puhelimessa. Itki raukka, että äiti tuo Ariel!!! Merenneito oli jäänyt hoitotädin luo, kävin sitten kotimatkalla hakemassa Arielin. Oli hyvä että hain, heti kun ajoin pihaan, Essi huuteli niin että keittiön ikkunan läpi kuului: "Äiti!!! Missä Ariel!!!" Exää ei paljon äiti aluksi kiinnostanut, onneksi sentään kömpi lopulta tissille. Oli jo aikakin saada tyhjennystä. Leppyi ilmeisesti ja on nyt illalla nuohonnut innolla sylissä. Mun pieni harvatukkainen töpövarpaani. On se vaan niin vauva vielä.