Ja jos pitäisi, niin riittääkö vesi ja leipä?

Tänään kävin lääkärineuvolassa Essin ja Exän kanssa. Meidän neuvolassa on vähän semmoinen perinne, että aina löytyy jotain vikaa. Onneksi sentään kun käy kahden kanssa, niin ei välttämättä kuin toisesta... Essi oli oma tyypillinen reipas (vieraskorea) itsensä, virheetön yksilö siis. Mutta se Ex...

Ex on liian laiha! Käyrärikkuri! Maaliskuun käynnistä paino oli pudonnut kokonaista 120 g!!!  Kymppikilon OLISI pitänyt mennä rikki, ei mennyt vieläkään siis. Terkkari kyseli, että mahdanko ruokkia Exää ja mitä. Annanko ihan perunaa ja maitoa ja ja ja. Kun sanoin, että ihan samaa nämä kaksi yksilöä kyllä syövät ja tulos on ihan eri. Ja että Ex oksensi eilen illalla ja tänäkin aamuna ripuloi eli voisiko huono painokehitys johtua siitä. Moinen ilmeinen syy pudonneeseen painon ohitettiin ilman mitään kommenttia.

Exän saaman ravinnon laadussakin on parantamisen varaa. Se nyt vaan on niin, että Exän on jatkossa saatava 6 desiä päivässä lehmänmaitoa. En vaan tiedä millä ilveellä herran pitäisi äidinmaidon (määrä ehkäpä puolisen litraa päivässä, en tiedä, en mittaa) päälle vielä vetää tuommoinen hirveä määrä maitoakin? Ei meillä lehmää sinänsä boikotoida, ruoalla tarjotaan ihan normaalisti maitoa lasista. Ammun maitoa eikä äidin.

Onneksi sentään jätkä oli kasvanut pituutta reilusti, muutoin olisi varmaan napsahtanut pikahuostaanotto.

Mua oikeasti nyppii meidän neuvolan asenne, eikös neuvolasta pitäisi saada tukea ja neuvoja perheen omille ratkaisuille eikä suinkaa määräyksiä? Sama linja on jatkunut niin Essin kuin nyt Exänkin kanssa. Mua pelottaa ne nuoret äidit, jotka ottavat tädin sanat totena. Varsinkin kun usein määräykset ja ohjeet ovat ristiriidassa nykyisten virallisten suositustenkin kanssa tai muutoin kyseenalaisia.

Sekin nyppii kun tiedän jo etukäteen, että valitettavaa on ja siitäkin huolimatta annan asioiden ärsyttää. Välillä pistin Miehen neuvolaan Essin kanssa, jostain syystä Mies on päässyt vähemmällä. Jännä muuten, että neuvolalääkärikin heitti ohimennen naureskellen, että kai sinä Exälle ruokaa annat, mihin sanoin, että en, miten niin. Siinä kaikki mitä lääkärillä oli käyristä ja painorikkuruudesta sanomista. Että ehkäpä se herkkyyskin on kiinni siitä kuka sano ja varsinkin miten sanoo.