Tämä päivä meni kyllä täysin pelastusarmeijalle. Yöllä kun keskittyessäni hengittämiseen päätin, että jos aamulla olo on vähänkään flunssainen, jään kotiin. Ja lapset hoitoon, jotta lepäämisestä tulee edes jotain. Jäädä piti, ei sille mitään voi. Tuntui vaan jotenkin lusmuilemiselta jäädä kotiin, sillä kuumettahan ei tietenkään ollut. Flunssa nostaa mulla kuumeen ehkä kerran kymmenessä vuodessa ja yleensä sinnittelenkin töissä kun tuo selvä merkki kotiinjäämisestä puuttuu. Mutta kannattaneeko tuo, tauti vain pitkittyy? Ja vaikka täysin korvaamaton olenkin niin kai nuo nyt yhden päivän pärjää töissäkin ilman mua...

Niinpä sitten jäin kotiin ja lepäsin. Petollista tuo lepo, olo todellakin parani. Alan jo saada ääneni haltuuni, mutta ihan täydessä iskussa tässä ei vielä olla. Löhnäämisen parantamalla ololla menin reippaasti pyörittämään pyykkirumbaa ja eikös sydän taas alkanut läpätellä ylimääräistä. Ei se pyykkirumba normaalisti sykettä nosta!

Kävin hakemassa lapset melkein normaaliin aikaan töistä. ****) Tulipa syyllinen olo kun Exän nenukka valui räkää. Olisi tehnyt pienelle räkänokalle hyvää olla kotona äidin kanssa, mutta tuskinpa silloin minun lepäämisestäni olisi mitään tullut.

Huomenna menen kyllä töihin taas ja jos suinkin kykenen niin perjantaina pitäisi tehdä vähän normaalia pidempi päiväkin. Inha kevätflunssa, kun sotkee aikataulut.

****) Leikkihän toki on lasten työtä, mutta ihan tässä määrin? Hmm, pää pelkkää räkää...