Muistan sen vieläkin kuin eilisen päivän sen viikonlopun kun Ruotsi voitti sekä Euroviisut että jääkiekon MM-kisat. Ja oli niitä jotain muitakin, mutta onnekseni olen pystynyt unohtamaan edes ne. Ei ollut helppoa olla suomalainen ja kuunnella vinoilua moisen viikonlopun jälkeen töissä.

Hyvitystähän moisesta olisi pitänyt saada, edes nämä kuluneet yli 10 vuotta ja paluumuutto Suomeen eivät ole helpotusta tuoneet. Eikä tuonut tämäkään viikonloppu, ei leijonilla raukoilla pää kestä. Vielä olisi jäljellä Lordi, ehkäpä niiltä ei sentään mene pupu pöksyyn?

Kun Lordi voitti Suomen karsinnat, täytyy myöntää, että ajattelin asiasta aika nuivasti. Vaikka mitäpä väliä sillä on kuka sinne menee häviämään. Mutta Lordipa otti ja näytti vanhalle tantallekin, mistä hirviöt pissii. On ollut tosi mukava seurata Lordin taivalta kohti viisuja ja lukea näiden kohteliaiden hirviöiden haastatteluista. Upeaa, Lordi ei pilkkaa muita kilpailijoita, vetää omaa kohteliasta linjaansa _ja_ kehuu muita.

Jo finaaliin pääsy oli uskomaton voitto. Tänään on pakko linnoittautua television ääreen ja kerrankin seurata huolella koko jännittävä pisteenlasku. Nykyinen euroviisujen alennustila on vieroittanut minut entisen faninkin, mutta ehkäpä tässä on uusi nousu tulossa? Vähemmän vähäpukeisia show-tanssijoita ja enemmän vaikka sitten hirviömaskeja jatkossa kiitos!

Jos sattuisi semmoinen ihme, että Lordi voittaisi finaalin, Suomi sekoaisi kyllä täysin. Ja se olisi kiva nähdä, joten pidän peukut ja varpaat ylhäällä. Finland - twelve points olisi ihanaa kuultavaa mahdollisimman monesta Euroopan pääkaupungista. Niin ja entisen Neuvostoliiton ja mitä niitä uusia nyt onkaan...

Loppuun vielä keskustelu vanhainkodista, jossa mummot seuraavat viisuja:
- On se kiva, että Loiri vielä jaksaa yrittää!
- Mutta onpa se mennyt pahannäköiseksi.
- Sitä se viina teettää.

***
Lisäys vielä jääkiekosta, olen viime vuonnakin suhtautunut positiivisesti Suomen kiekkomenestykseen. Kiva ettei tässä kaleidoskoopissa sentään kaikki asiat vaihdu. ;D