Kuvittelin jo että kun katto valmistui koko homma olisi siinä ja jäljelle jäisi enää kuukausierien pulittaminen loputtoman pitkän ajan. No juupa, voihan sitä toki ihminen olla väärässäkin. Tänään posti toi ystävällisesti laskun, hiukka vajaa 14 000 euroa, eräpäivä vähän yli viikon kuluttua. WTF!

Kello oli jo sen verran, että asian selvittäminen jää huomiseen. Joka tapauksessa tämä meno alkaa ihan aikuisten oikeasti jo hiukan kyrsiä. Katon kanssa on ainakin mennyt pieleen jo seuraavat:

- aikataulut olivat järjettömästi myöhässä, suullinen sopimus ja kirjallinen sopimus eivät vastanneet toisiaan, mutta joka tapauksessa myöhästyttiin jopa kirjallisestakin sopimuksesta
- kiva pikku härdelli reunalautojen kanssa, joista piti kinastella pari päivää ennen kuin vaivautuivat tsekkaamaan lautoja sen verran että myönsivät että ne oli vain pohjamaalattu vaikka piti olla kahteen kertaan maalattua
- väärän kokoinen pelti myöhästytti katon valmistumista kun piti odottaa tehtaalta uutta toimitusta liki kaksi viikkoa

Nyt laskutus, maltan tuskin odottaa milloin vesi lorisee sisään.