BB-talossa on kerrankin ihana asukki: Ei sano pahaa sanaa kenestäkään, on pehmeä ja suloinen. Haahuilee viihdyttävästi ympäriinsä ja jopa tottelee (!) BB:ia. Vähän mukisten, mutta kuitenkin kertasanomisella. Se onkin ihan uutta tällä kaudella...

Viikkotehtävä siis alkoi, talo on muuttunu taikametsäksi eivätkä asukkaat saa noteerata muutosta mitenkään. Säikähtää toki saa, mutta säikähdyksen laannuttua on palattava takaisin olemaan kuin ei olisikaan. Muutoksista ei saa puhua, tietenkään.

Talo on tosi hauskan näköinen, vähän metsäinen lattialla olevine lehtineen ja puunkarahkoineen. Seiniä on peitetty jollain maastoverkolla. Pihalle ei päässyt koko päivänä ja kun lopulta ovet aukaistiin oli pettymys melkoinen, pihalla ei olekaan mitään hieno rakennelmaa. Oli sentään jotain, leijona joka yrittää parhaansa mukaan saada asukkeja reagoimaan.

Muuta: Teinit on hu0h! Kun katselee 24/7:n vieressä kulkevaa tekstarivirtaa ei voi kuin ihmetellä miten outoa kieltä mummot, kypsään ikään ehtineet naiset ja huolestuneet äipät käyttävät. Ihan kuin ikä alkaisi ykkösellä, jos edes sillä. No hei, ymmärrän hyvin että kun kerran voi ottaa nikiksi minkä hyvänsä, niin nuorena ja tyhmänä sitä luulee että teksti ei paljasta ikää... Toisekseen harva aikuinen viitsii heittää ITSE ansaittuja ropoja taisteluun tuulimyllyjä vastaan.

Ilmainen bonus:
Mitä Mika sanoi jäätyään kiinni rattijuopumuksesta?
- Enmä ikinä ois selvinpäin tämmöistä tehny!