Joskus sitä törmää kirjoitukseen, joissa huomaa kirjoittajan olevan täysin pusikossa siitä, mitä naisten päässä oikein liikkuu.

Kirjoittaja perusteli monesti juuri naisten keskustelua pedofiliaa vastaan oman rapistuvan ulkokuoren ja viehättävyyden pönkittämisenä. En nyt sano etteikö joskus niinkin voisi olla, mutta suurimmaksi osaksi on kyllä kyse ihan jostain muusta. Iän karttuminen on siunaus naiselle vaikkei se ehkä miehestä siltä tunnu tai nuoresta naisestakaan sen puoleen. Valitettavasti moni nuori nainen on oman ulkonäkönsä ja siihen kohdistuvien paineiden vanki, kun ikää tulee lisää ja oma minuus löytyy, ei painovoiman tepposilla ole niinkään merkitystä. On ihana löytää oman ruumiinsa todellinen funktio, joka on jotain ihan muuta kuin ulkonäkö. Aika ja käyttö jättää merkkinsä eikä se suinkaan ole paha asia. Ja muutenkin, ei se painovoima tee tepposiaan vaan naisten ruumissa, sama kohtaa myös miehiä. Kumma juttu muuten että miehille on sallittua viehättyä nuoruuden raikkaudesta, mutta ilmeisesti ei tule mieleenkään että ihan tasa-arvon nimissä sama tulisi sallia myös naisille? Juu, ei tule mieleen ei.

Joskus kun katson oikein kaunista nuorta naista, mielessäni vilahtaa sääli, ei suinkaan kateus. Varsinkin jos tietää kyseisen nuoren elävän turvattomissa oloissa. Muistanpa omasta nuoruudestanikin, miten kauneus oli kauppatavaraa, sillä näytti saavan helposti keski-ikäisiltä ukoilta viinaa ja tupakkaa. Sielunsa voi kadottaa niin monella tavalla, tupakka ja viina ovat siitä kovin halpa hinta. Voi kuka opettaisi nuorille tytöille ja pojille heidän oman arvonsa? Esimerkiksi MTV:n tarjoama naisen malli on pelottava, sitä vastaan on kiva tapella perheissä.

Sen verran vielä pedofiliasta, että vaikka ihminen on seksuaalinen olento koko ikänsä, on lapsen ja aikuisen seksuaalisuudella maailmojen ero. Vaikka 15-kesäinen niin kovin mielellään saattaa testata omaa vetovoimaansa aikuiseen, se ei anna aikuiselle lupaa käyttää hyväkseen toisen kypsymättömyyttä. Aikuisella on vastuu, eikä se poistu nuoren oman aloitteelisuuden takiakaan. Kaivattaisiin todella empatiaa ja vähän pidemmälle näkemistä.

Jotenkin tuntuu, että nykyisin on menty vahingoittavasta tiukkapipoisuudesta kaikki käy -mentaliteettiin. Minä minä minä -kulttuuri tunkee myös seksiin. Halutaan kaikki oikeudet, mutta ei vastuuta mistään eikä varsinkaan haluta nähdä omien tekojen seurauksia. Mistä ihmeestä saisimme vallalle terveen seksuaalisuuden, sen että kunnioittaisimme toista ihmistä oikeasti emmekä ajattelisi vain omaa nautintoamme?