Lauantaina tietokone levisi. Ihan niin kuin yllättäen ja varoittamatta. Pidän tätä vakavana henkilökohtaisena loukkauksena, eikö muka riitä että koneet ryttyilee töissä, tartteeko noitten käydä hermoille kotonakin! Eli kun lauantai aamuna kömpäisin koneelle aamunkahvin kanssa, IE7 ei toiminut. Siitä mitenkään hämmentymättä päätin bootata koko roskan ja WTF! Kone ei käynnistynyt enää mihinkään. No, kaivoin Windows XP:n asennuscd:n esille tarkoituksena tehdä korjaava asennus, mutta ajatus oli kauniimpi kuin sen toteutus. Kovalevy oli levinnyt kokonaan, näytti harvinaisen tyhjältä. Tuttua, sama tunne on usein korvien välillä. Kylmä hiki otsalla mietin kaikkia niitä kahden kolmen vuoden digikuvia, jotka Olisi Pitänyt polttaa talteen jo monta monituista kertaa...

Pelastus, d-asema oli sentään ok ja siellähän ne kuvatukset majailivat. Ei kun asentamaan koko roska uusiksi. Enää ei niin hirveästi harmita, tulipahan tämäkin kone asennettua uusiksi edes kerran. Postiarkisto ja osoitekirja menivät, siinä suurimmat tappiot. :(

Tänään töissä sain kuulla, että samanlaisia leviämisiä tapahtuu muuallakin. Eli jos on koneessa IE7, kannattaa vähintäänkin ottaa turvakopiot kaikesta tarpeellisesta. Mokomalla on ilmeisesti taipumus pyyhkäistä levyjen sisältöjä bittien taivaaseen... Ja IE7:stahan pääsee kätevästi eroon ihan Ohjauspaneelista Lisää/poista sovellus... Suosittelen lämpimästi.

Toisaalla Kalestaniassa Navia sai purkutuomion. Loppui usko että moinen kokoero olisi mitenkään vanuttamalla häipynyt. Nyt sitten kilkuttelen uudelleen tuota toista puoliskoa ja vertailen sitä ekana neulottuun puoliskoon. Myös mittanauha on ahkerassa käytössä...

Vielä viimeisenä säätiedotus: Ebayn huutokaupassa on luvassa kiristyviä hampaita. Joku turjake uskaltaa mennä väliin kun yritän huudella halpoja puikkoja niin itselleni kuin kavereillekin. Dääm! Sekin on huutava vääryys, että kaikkein kalleimmalla huudetut puikot on tietty tulossa minulle. :D Tekemällä oppii, mutta kivempi jos toiset maksavat oppirahat? ;)