Nyt on käyty jälkitarkastuksessa. Ultrassa ei tosiaan näkynyt uudesta raskaudesta mitään, mikä ei tosiaan ollutkaan yllätys. Annoin putkilon verta, josta tehdään määrällinen hCG, jotta saadaan joku viitearvo. Uusi ultra on kahden viikon päästä, toki on komento ottaa yhteyttä aiemminkin, jos alkaa vuoto tai tulee kipuja. Seurata pitää, riskit kohdunulkoiset uusimiseen ovat kuitenkin nyt vähän eri luokaa mitä ne alunperin olivat. Toivotaan nyt kuitenkin, että olisi tällä kertaa oikeassa paikassa.

LISÄYS: Sain jo hCG-vastauksen, arvo oli 346. Eli hyvin aikaisessa vaiheessa ollaan, mutta niin pitikin. Olen kuitenkin tehnyt viikko sitten maanantaina negan ja ensimmäisen haamun perjantaina.