Tässä vauveli yhden lemppariharrastuksensa parissa. Meillähän oli sairaalassa lähtötarkastuksessa vähän ongelmia, neidin paino oli kuulemma pudonnut Ihan Liikaa, hurjat 9,8%. Kuulemma noin kamala pudotus on syy evätä kotiinpääsy, päästiin nyt sitten kuitenkin, kun selitin, että mulla on kotona vauvavaaka enkä aio tappaa lastani nälkään. Plus en erikoisemmin usko kiltteihin vauvoihin vaan epäilisin ehkä ennemmin vauvan väsähtämistä... Eli syntymäpainosta 4180g oltiin keskiviikkoaamuun tultu painoon 3805g. Vauva oli myös vähän keltainen, joten bilirubiinit mitattiin verestä, sekin oli ihan ok ja pääsimme kuin pääsimme kotiin.

Kotona olikin miettimistä, että miten tässä etenisi. Menisikö oman vaiston mukaan, joka kertoi, että vauva oli ihan normaali vastasyntynyt eikä tarvitsisi erikoistoimia vai pelaisiko varman päälle. Noh, varman päälle on aina hyvä ottaa, joten laitoin ekana yönä kellon soimaan kahden tunnin päähän siitä kun mentiin nukkumaan. Sainkin sitten koko yön siirrellä herätystä aina uudelleen kahden tunnin päähän, vauva herätteli kyllä ihan itse ilman herätyksiä. :D Seuraava aamu ja vauvavaaka kertoikin, että painoa oli nyt 3920g. Eli hyvässä nousussahan tuo paino oli, vaisto oli oikeassa.

Vauvalle maistuu kyllä useimmiten ruoka. Tosin aika vastuuton tuo nuori neitonen on: Tilailee hurjat määrät maitoa ja sitten olen tuskailemassa maidosta kipeiden rintojen kanssa ja neiti itse vaan nukkuu huolettomana... Kakkaa ja röyhyjä riittää, nyt uutena vanhempien pelästyttäjänä on repertuaariin tullut maitorohina. En muista edellisiltä lapsilta moista kovaäänistä röhkimistä, jotain pienempää on ehkä ollut. Mutta kaipa sitä maito herkästi menee pieniin tiehyeisiinkin tai nenään, ei liene noin pienen helppo juoda, kun maitoa tursuaa kuin paloletkun suusta. Esikoisesta muistan, miten Essin imiessä kyljellään, maitoa valui nenästäkin välillä... Eipä varmaan rintojeni pakkomielle ruokkia vaikka useampikin vauva ole tässä parin imetyksen jälkeenkään yhtään hellittänyt...

Niin, syntymäpainohan saavutettiin sunnuntaina. Aikaahan olisi ollut kaksi viikkoa, mutta ilmeisesti vauvalla on kiirus. Onneksi enää ei sentään tule yli 100g päivässä, vaan tahti on vähän rauhoittunut. Joka tapauksessa tuo himpun alle kaksiviikoinen painoi eilen 4570g. Aikamoisen puntin tuosta vielä saa, hyvää käsijumppaa.

Se hosuu ja se heiluu ja sillä on paksut posket.

Vauva on aika taitava nukkumaan, vain yksi yö on jouduttu valvomaan. Ehkäpä syynä oli napatyngän irtoaminen. Mokoman alta löytyi sieniesiintymä, jota nyt on hoidettu kahdesti terveydenhoitajan toimesta laapistamalla. Nyt näyttää jo hyvältä, perjantaina oli vain pienen pieni sieni keskellä napaa. Ensi viikolla katsotaan taas lisää.

Neitonen tykkää kasvoista, ilmeily ja matkiminen on kivaa pienen mielestä! Mutta nyt tuolta sängyltä kuuluu pieni kitinä ja perään miehekkäitä pieruja, joten pitänee valmistautua talikkohommiin. Maitokakkaa!

Sylissä on hyvä nukkua:

Vauvan oli määrä syntyä Satakunnan keskussairaalassa, Loimaan aluesairaalasta loppui synnyttäminen vuoden vaihteessa kokonaan. Harmillista, olisin tykännyt pienestä ja kodikkaasta Loimaasta. Pori tuntui isolta ja pelottavasta, kulkeehan sen toiminnasta välillä aika hurjiakin juttuja. No, pakko mikä pakko. Vauva viihtyi ärsyttävän hyvin mahassa, vaikka ehdin jo toivoa, että tällä kertaa olisi päästy synnyttämään vähän ennen laskettua aikaa. Turha toivo, äitipoli ja käynnistysaika piti tilata 6.4 maanantaille. Enkä enää toiveita elätellyt, että vauva yllättäisi tulemalla vapaaehtoisesti.

6.4. yö oli taas ihan kamala närästystä potiessa. Tyhjensin yöllä puoli yhdeltä kaikki mahahapat sankkoon, oksensin siis. Hyi yök. Pari tuntia ja taas mahassa kiersi. Siinä vähän ennen seitsemään piti lapsille ulkovaatteita haaliessa mennä TAAS oksentamaan mahahappoja. Siinä pöntöllä sankko sylissä istuessani tunsin, että ihan kun jotain lorisisi. Tuttu tunne keskimmäisen syntymästä, kun kalvoihin tuli ylös reikä. Pistin miehen viemään lapsia hoitoinsa, hoitotäti hakisi Essin eskarista luokseen, koska tuskinpa käynnistys heti salamana tuottaisi tulosta.

Tepastelin siinä hetken ympäriinsä, kokosin sairaalakassin valmiiksi ja soitin varmuuden vuoksi synnärille ja kyselin vähän tuosta mahdollisesta lapsiveden tihkumisesta. Käskivät näytille kunhan ehtii. Soitin miehen kotiin, että lähdetäänkin jo nyt näytille varmuuden vuoksi. Vähän ennen kahdeksaa iski jostain yllättäen ensimmäinen supistus, heti kipeänä. Mies saapui ihan samoilla hujakoilla ja kysyi, että ehtisikö tehdä kupillisen pikakahvia. Mieluummin ei, supistuksia tuli aika tiuhaan ja kipeinä. Läksimme samantien ajamaan Poriin. Matka oli ikävää, supistuksia tuli alle kymmenen minuutin välein eikä autossa ole kovin kiva vastaanottaa moisia. Painoin päätä nöyrästi rintaa vasten ja yritin rentouttaa itseni puhkuessani siinä penkillä aina supistuksen tullessa. Turha niitä vastaankaan on taistella vaan antaa supistuksen tehdä mitä sen kuuluukin. Matka Poriinhan kestää meiltä noin tunnin, ei kiva.

Synnyttäjien sisäänkäynnistä sisään ja siellä meidät otettiinkin vastaan. Minut vietiin valmisteluhuoneeseen, jossa sain sairaalavaatteet ja katsottiin tilanne (4cm auki, ei kaulaa). Tikkutestistä ei saanut selvää oliko lapsivettä tihkunut vai ei. Käyrille ja tuolille istumaan. Kätilö kysyi kivunlievityksistä ja tarjosi ammetta, se kun oli sopivasti vapaana. Toki, olinkin aina halunnut päästä ammeeseen. Jo pelkkä suihkukin lievitti Loimaalla mukavasti niitä ei kipeimpiä suppareita, ehkä amme olisi vielä tehokkaampi. Samalla pyysin lääkettä oksettavaan närästykseen. Sitä sainkin, gavisconia.

Puolisen tuntia siinä meni kärvistellessä, sattui kyllä oikein mukavasti. Välillä oksennusrefleksikin laukesi ja vettä tulvi paksuista sairaalan siteistäkin huolimatta tuolille. Vessassakin ehdin käydä loiskuttelemassa lisää vettä... Väritöntä, eiköhän se jo määrästäkin päätellen lapsivettä ollut. Lopulta kätilö tuli hakemaan ammeeseen, olin vahingossa haahuilla synnytyssali ykköseen, joka oli siis varattu meille, enkä kylpyhuoneeseen. Ihan muissa maailmoissa jo kivun takia.

Isoon ammeeseen oli laskettu vettä jo hetken aikaa minua varten. Kömmin sinne sekaan vaivalloisesti ja asetuin ammeen muotoihin sopivasti selälleni köllimään. Vatsa oli huima kumpu keskellä, nojailin selkään ammeen laitaan ja rentouduin. Valaistus oli mukavan himmeä ja rauhallinen, vesi vaan kohisi kun sitä tuli hanasta lisää. Seinillä oli rekvisiittana kalaverkkoa, maalattuja pilviä seinän yläosassa ja nurkassa viherkasveja, jotka heijastuivat peilistä. Vau! Hieno huone. Supistusten välit olivat oikein mukavia, supistuksiakin vesi lievensi kyllä. Miehellä oli varmaan sairaan tylsää siinä seurana penkillä. En varmaan paljon mitään puhunut.

Mutta sitten iski paniikki. Kesken supistuksen tuli jostain ponnistuksen tarve. Yritin tunkea kättä tielle jalkoväliin (logiikkaa???), mies soitti kätilöä paikalle ja kätilö huusi, että nyt heti vuode tänne. Ja minulle että ei saa ponnistaa. Saivat he minut ongittua ylös sieltä ammeesta, talutettua sängylle ja sitten oven pielet paukkuen saliin yksi. Pöydälle ja ponnistamaan. Kuinkahan monta kertaa kerkisin kuulla vähän vielä... ARGH! Noh, 5 minuuttia siinä meni ja meidän kinan peittämä neiti (4180 g, 51 cm ja 36 cm hattu) syntyi kello 10:17. Ihmeiden ihme, ei epparia eikä edes repeämää. Yhteen pieneen haavaan ylhäällä pistettiin kolmea tikkiä ettei pissatessa kirveltäisi. Vesi on kyllä ihme ainetta.

Istukkaa saatiinkin sitten odottaa hetki. Mutta tuli sekin sieltä lopulta parinkymmenen minuutin kuluttua. Neitonen köllötteli mahani päällä ja täräytti kivat lapsenkakat mahalleni. :P Noh, heti aluksi nuotit selville varmaan? Vauva valitteli aika hiljaa, koventeli huutojaan vaan jos joku muu tuli näpelöimään, joten kätilö arveli, että taisi syntymä tapahtua nyt vähän liian vikkelään, vauva ei kerinnyt ihan mukaan. Vauva vietiin sitten hetkeksi happikaappiin virkistäytymään. Tärisin itsekin kuin horkassa, mutta minä sainkin miehen kanssa kahvia ja leipiä.

Ensi-imetys tapahtui vielä salissa ja sitten matkaan osastolle, jossa pääsin toiseksi kahden hengen huoneeseen. Kaikki tämä ennen kuin poliaika 12:30 edes ehti alkaa... Synnytys kesti kaikkinensa hieman alle 3 tuntia. Yhtään en kerinnyt saada edes ilokaasua, saisikohan sitä jälkikäteen toimitettuna?

Googlailinkin ja yritin arpoa mistä moinen johtuu. Alhainen verenpaine, raudanpuute (joo, sehän mulla toki onkin, mutta niin paha?), suolatasapaino... You name it. Kunnes irkissä ystävä mainitsi, että jos sulla on nestehukka. Jepjep, toki. Näin juuri, muutkin oireet täsmäävät, mutta enpä vaan itse tajunnut. Nyt olen yrittänyt kiinnittää huomiota juomiseen eikä ole sen jälkeen huimaillut. Ja jaksaakin taas paremmin.

Kyllä ihminen on sitten tyhmä... Älyttömintä koko jutussa on se, että normaalisti juon kuin kameli. Alkuraskauden pahoinvointien aikana juominen väheni kun oli niin paha olla, vesikin oksetti ja siitäkin juominen on vaan jotenkin päässyt hiipumaan vahingossa. Mutta olihan se toki kätevää kun ei tarvinnut juosta vessassa. ;)

Kysyin vauvan sukupuolta ja sain tyhjentävän vastauksen: 51% todennäköisyydellä poika ja 49% todennäköisyydellä tyttö. Hienoa! Ei sentään fifti-siksti...

Vauva köllötteli vähän huonossa asennossa poikittain ja niinpä ei saatu selvyyttä siitä, onko pallea sydämen ja vatsalaukun välissä ja samoin yksi sydän verisuonen sijainti jäi selvittämättä. Joten kolmen viikon päästä uusinta. Joka tapauksessa vaikka nyt jotain uusinnassa ilmenisikin, se vaikuttaisi vain synnytyspaikkaan. Vain Helsingissä on tarjolla pienten sydänkirurgiaa. Mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä kaikki on ihan hyvin.

Normisettiä, hemppa laskenut kuten odotettavissa oli. Eiköhän se vielä tälläkin kertaa vaju tuonne jonnekin 120 alle ja käteen tulee rautatabut. Yyh, en välittäisi. Tosin viimeksikin taisin muistaa syödä kokonaista kaksi tabua ja siitäkin huolimatta hemppa kyllä nousi loppuraskaudessa taas. Sydänääniä ei meinattu millään saada kuuluviin. Ihailtavaa kärsivällisyyttä kyllä terkkarilla kun jaksoi veivata, mun puolesta olisi saanut jo olla. Erheenä oli se, että terkkari kuvitteli vauvan olevan tavallinen vauva, joka viihtyy kohdun alalaidassa. Tietenkin näillä geeneillä tulee vastarannankiiskejä, joten vauvahan piilotteli ylhäällä. Syke oli 135.

Kerroin sunnuntain pikkumokastani eli onnistuin löytämään jääkaapista kaksi kuukautta vanhalla päiväyksellä olevaa Creme Bonjouria ja vetämään sitä nassuun leivän päällä. Niin, se vanhuushan siis valkeni vasta maanantaina... Noh, tuskinpa siitä mitään tuli, kun ei mitään oireitakaan ole ollut. Mutta uskomatonta miten moinen purkki on voinut hautua vaanimassa jossain takana näin kauan.

Ensimmäinen huomionarvoinen uutuus on Subin hometalosarja Piiri. Ohjelman mainoksissa joku astmaatikko tilittää, miten vanhan teatterirötiskön sisuksiin astuessa henki salpautuu ja alkaa huimata. Kurjaa tuommoinen ihmisten terveydellä leikkiminen tv-sarjan kustannuksella! Ettei vaan kohta käy Harrit ja tarvitaan tehohoitoa astmatädin virvoittamiseksi. Samainen talo lienee muutenkin ihan purkukunnossa, joku ex-salkkari tilittää miten tuuli heiluttelee hiuksia. Eihän se kivaa ole, että talo on niin hutera, että sisään tuulee.

Suuria suosikkejani ovat kaikki terveysside- ja pikkuhousunsuojamainokset. En nyt ala jäkättämään siitä, että miksi pikkuhousuja pitäisi suojata, uusi Always-mainos avaa ihan uusia näkökulmia vanhaan aiheeseen. Ok ok, edelleen kuukautissuojat ovat siniverisiä varten, mutta mainostoimisto on tullut ihan roimasti kaapista ulos: Nyt puhtaalla valkoisella siteellä huristavat satiaiset kovaa kyytiä. Vau, mikä upea puhtauden ja likaisuuden kontrasti! Sekin on äärimmäisen rehellistä, että mainoksessa jopa vihjataan siteitten sisältämiin kemikaaleihin, satiaisraukkojen huristelu loppuu kemikaalihuuruisen siteen päällä aika nopeaan. Hieno kannanotto! Näitä lisää!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Cheryllin ympärillä kuohuu usein. Ilmeisesti blondi on osaltaan helppo kohde ihan kiusaamisellekin saati että osan ristiriidoista neiti tuo esille myös itse. Asioiden nostaminen pöydälle on todella kunnioitettavaa, varsinkin kun Cheryllin nostot ovat usein päätyneet huutomyrskyyn ja viestintuojan itsensä teilaamiseen joukolla. Erityisen kunnioitettavana pidän sitä, että Cheryll ihan oikeasti myös asettuu välillä tulilinjalle puolustamaan muita. Negatiivista on se, että usein Cheryll ei osaa pukea asiaa sanoiksi vaan jää junnaamaan paikalleen. Suullinen ilmaisu ei ehkä ole Cheryllin juttu? Yllättäen talon blondin roolin ottanut neitonen havannoi yllättävän terävästi ja osuenkin ympäristön ihmissuhteita, pojot myös siitä. Niin ja miinukset siitä, että valitettavasti Cheryll tuo joskus esille asioita, joita ainakaan minä en ole todennut. Liian vilkas sisäinen mielikuvitus vaiko mulla huonot lasit?

Toinen joukkosimputuksen kohde on Tero, jota pidetään vetäytyjänä, joka ei vaan anna itsestään mitään. Teron ja Mariannen suhde on loputon konfliktien aarrearkku, sillä sopalla on niin monta halukasta sekoittajaa ettei voi kuin ihmetellä. Riidoissa Terokaan ei saa sanottua asiaansa ja on taitava väistelemään kysymyksiä. Toisaalta ehkä Tero myös tarkoituksella vetäytyy joukkotappeluista esittämällä vaikeasti tartuttavaa. Eilen herran pyysi hetkeksi Cheryllin syrjään taistelusta ja olikin mielenkiintoista nähdä kahden hylkiön lähentymistä. Toisaalta en pitänyt siitä, että kahdenkeskisen keskustelutuokion jälkeen Tero pyrki hyssyttelemään Cherylliä hiljaiseksi.

Niko on värikäs persoona niin hyvässä kuin pahassa. Ehkä viime aikoina Niko ei välttämättä ole hankkiutunut enää kiivaimpaan taistoon. Syystäkin, herran ”keskustelu”tekniikka on luvalla sanoen aivan kammottava. Niko huutaa toisen päälle aggressiivisesti ja käyttäytyy todella tökerösti. Mahdollinen pointtikin jää ikävän asenteen alle. En tiedä tiedostaako Niko itse huutamistaan, huvittavia hetkiä on ollut esim. se kun Niko huutaa Terolle ”älä huuda mulle” ja ainakaan katsoja ei saa Nikon huutamiselta mitään selvää siitä mitä Tero yrittää sanoa. ;) Niko on kova puhumaan pahaa toisista selän takana, herran viha Johania kohtaan suorastaan koomista.

Andreas on kerännyt taloon itselleen pienen hovin. Harmillisesti herran itsensä kannalta hänen hoviinsa kuuluminen on ollut tuulinen paikka, jo talosta poistuneet Maria ja Mia olivat oleellinen osa Andreaksen valtakuntaa. En pidä siitä, että Andreas pyrkii hallinnoimaan koko taloa. Riidoissa herra sovittelee harteilleen ylituomarin viitan ja pyrkii hallinnoimaan keskustelua ja mielipiteitä. Ade on myös kova tekemään ikävän osuvaa pilaa hovinsa ulkopuolisista. Harvoin Aden tarvitsee taistella yksin, yleensä kun Ade heittää jonkun luun pöydälle, hovi hoitelee luun järsimisen loppuun yhteisymmärryksessä. Andreas jos kuka on kunnostautunut selän takana puhumisessa.

Andreaksen pikkuapulaisia ovat Anniina ja Jari-Matti. Ansku-raukka vaikuttaa helposti ohjailtavalta ihmiseltä, joka pyrkii karttamaan riitatilanteita tajuamatta kuitenkaan hengailevansa pääasiassa joukossa, joka hakee niitä. Jari-Matilla on sukset ristissä Cheryllin kanssa, ei riitä miehen ajattelu ymmärtämään blondin tippaleipää. Herra vaikuttaa kyllä oikein symppikseltä, ei siinä mitään. Jotenkin vain tuntuu, että riitatilanteissa Ja-Ma ei ymmärrä, miten vähän tilaa hän on antaa muiden mielipiteille ja kannoille.

Mariannen lempiaihe on Tero. Jos jossain vain on mahdollisuus valittaa Terosta, niin Marianne on aina valmis osallistumaan. Neiti jahkaa ja jauhaa loppumattomiin, eikä pointti vaan tule selville. Oman äänen kaiku on vain niin ihana? Muutenkin tuntuu etten yhtään jaksa kuunnella miten kypsä ja vääryttä kokenut Marianne on. Miehet varsinkin on tosi ilkeitä ja hyväksikäyttäviä ja silti neiti haluaa ehdottomasti hengailla just miesten kanssa… Niin ja se seksi! Tämmöisen vanhan tädin on niin kovin vaikea ymmärtää kulutushysteriaa seksin suhteen. Pahinta kai on se, että neidin sfääreissä on jotain niin tuttuja muistumia omastakin nuoruudesta, maailma vaan oli niin mustavalkoinen silloin. Tälleen vanhempana sitä on joutunut vähän antamaan periksi siitä periaatteesta, että muut ovat pahoja ja tyhmiä ja minä itse väärinymmärretty nero. Tosi vähän vaan onneksi.

Johan ja Tuuli kyräilevät toisiaan. Vanhaa pahaa karmaa, sitä sattuu. Talon riidoissa he minusta tuntuvat niin kovin ulkopuolisilta. Onhan joku Niko todella yrittänyt ärsyttää Johania, mutta kun Johan ei ärsyynny. Mikä tietenkin saa Nikon ärtymään entistä enemmän…

Talon touhuja seuraillessa tulee joskus mieleen että onko asioista pakko tehdä noin kamalaa soppaa aina. Eikö vähemmälläkin pääsisi, silleen ihqkivaa kaikki yhdessä vaan! Voisin tosin potkia Anniinaa persuksille kun neito tilittää miten kivaa kaikilla taas oli yhdessä keskustellessa… Ei yhtään läyhäämistä hei? Yh!

Virhe, paha virhe. Sehän olikin sairaan hyvää! Ihana crema, vaahto. Aijai. Harmillista, että tuota makunautinto ei voi hyvin mielin nauttia, tökötissä on nimittäin kovetettua kasvirasvaa. Hyh, hyh ja vielä kerran hyh. Jokaisen kupillisen myötä kuulen miten suoneni vähitellen umpeutuvat mokoman teollisen moskan vuoksi.

Eilen angstailin kurjaa kohtaloani Ionalle irkissä ja enkös saanut hyvän ehdotuksen. Jos vaikka hankkisi Bialettin mokkamutterin ja vaahdotuskannun, niin voisi tehdä cappuccinonsa ihan itse. Tuumasta toimeen, Iona oli joskus nähnyt moisia myynnissä Tampereen Prismassa, joten poppoo autoon ja ei kun menoksi. Ja yes, sieltähän ne armaat löytyivät. <3

Nyt on sitten mutteroitu kunnon kahvia ja vaahdoteltu punaista maitoa. Tai-vaal-lis-ta!