Illalla iski kai sappikivikohtaus, hirveä yö takana. Näyttää nyt sittenkin pahasti siltä, että edellinen vatsataudiksi diagnosoimani tauti olikin tätä samaa. Paitsi että tällä kertaa vieläkin pahempaa.
Oksentelin aluksi kaiken syömäni ja ylikin pois, siinäpä oli Esikoiselle ihmettelemistä. Oksentaminen helpottikin hetkeksi kunnes kipu yltyi niin mahdottomaksi, että kontailin vaan lattioilla, yritinpä välillä samaa taktiikkaa kuin synnytyksessäkin eli istuin ja huojuin. Tietenkin oman kunnan päivystys oli aikaa sitten sulkenut ja jouduin soittelemaan Aluesairaalaan. Sieltä neuvoivat syömään tavallista särkylääkettä ja yrittämään kestää. Jos nousisi kuume tai kivut menisivät ihan sietämättömiksi, sitten sinne ja Litalginia. Sappivaivoiksi epäilivät. Aamulla heti kahdeksalta sitten oman kunnan päivystykseen.
Huokaus, miksi ihmeessä kaikki tämmöiset inhat vaivat iskee silloin kun apu on mahdollisimman kaukana. Ja mikä ihme, kun taas piti soitella Aluesairaalaan. Vastahan kävimme siellä tahranpoistoaine-episodin takiakin. Mahtavat kohta kuvitella, että olen huomionkipeä varhain mummoutuva naikkonen, joka hakemalla hakee huomiota.
Mies toi Vauvaa syömään, annan rintaa sen minkä oksentamiselta pystyin. Yläkerrasta kuului hyvin, miten Mies yritti nukuttaa Vauvaa ja Esikoista, kamala möykkä. Buranan voimin ja toistelemalal mielessäni taikasanaa Litalgin selvisin jotenkin kello kolmeen asti, jolloin mies toi Vauvan syömään. Hassu oli nukkunut tosi pitkään! Kelloahan mulla ei ollut. Jätin tuhisevan palleron viereeni ja torkuin minkä kivuilta pystyin. Kun Mies lähti töihin kuuden jälkeen, siirryin alakertaan Vauvan kanssa jottei Esikoisen tarvitsisi herätä yksin ja pelästyä.
Toisesta Buranastakin huolimatta kivut vain jatkuivat vaikka eivät yhtä pahoja enää olleetkaan kuin illalla. Mutta ihan riittävästi sattui kyllä, kun kipuja oli takana jo tuntikausia. Ja ilman ilokaasua ja epiduraalia... Puoli kasilta Esikoinenkin havahtui pyytämään totuttua aamuhuikkaansa, minkä törkeästi kielsin, kaikki maito on nyt varattuna Vauvalle. Rupesin siinä odottelemaan kello kasia ja sitä, että pääsisin varamaan aikaan Terveyskeskukseen. Ajan sainkin, mutta vasta kello 15:10. Huokaus, sanoivat, että voin tulla koettamaan, jos saisin ajan aikaisemmin ja jos kivut yltyvät, niin sitten pitääkin tulla.
Yritin siinä selviytyä lapsen kanssa. Vaipanvaihtoonkin piti kerätä voimia parikin kertaa, ensin Vauva ylös sängystä ja alustalle, lepo. Sitten pepunpesu ja piiiiitkä lepo. Kuivaus, lepo ja lopulta vaippa ja lepo. Voimat oli ihan finaalissa, vapisin ja oli kylmä vaikka kuumetta ei ollut. Kipu tekee sen mulle. Esikoinen kiukkusi minkä ehti, v-ä-s-y-t-t-i ja edelleen koski. Ajattelin että pakko on yrittää päästä lääkärille aikaisemmin, mietin vaan, että miten selviäisin ajomatkasta. Kun soitin Miehelle, hän päätti ottaa loppupäivän vapaata ja niinpä veimme Esikoisen hoitotädille ja läksimme jonottamaan aikaa, joka järjestyikin tosi sukkelaan. Sain reseptin vahvoihin Buranoihin ja lähetteen ylävatsanultraääneen. Litalginia he eivät uskalla imettävälle antaa, mutta jos kohtauksia edelleen tulee, niin sitten pitää käydä sitä Aluesairaalasta. Oireet täsmäisivät sappikiviin ja jos ultraäänikin varmistaa asian, niin edessä on leikkaus. Ihan mitä vaan, minä en jaksa tämmöistä enää!
Oksentelin aluksi kaiken syömäni ja ylikin pois, siinäpä oli Esikoiselle ihmettelemistä. Oksentaminen helpottikin hetkeksi kunnes kipu yltyi niin mahdottomaksi, että kontailin vaan lattioilla, yritinpä välillä samaa taktiikkaa kuin synnytyksessäkin eli istuin ja huojuin. Tietenkin oman kunnan päivystys oli aikaa sitten sulkenut ja jouduin soittelemaan Aluesairaalaan. Sieltä neuvoivat syömään tavallista särkylääkettä ja yrittämään kestää. Jos nousisi kuume tai kivut menisivät ihan sietämättömiksi, sitten sinne ja Litalginia. Sappivaivoiksi epäilivät. Aamulla heti kahdeksalta sitten oman kunnan päivystykseen.
Huokaus, miksi ihmeessä kaikki tämmöiset inhat vaivat iskee silloin kun apu on mahdollisimman kaukana. Ja mikä ihme, kun taas piti soitella Aluesairaalaan. Vastahan kävimme siellä tahranpoistoaine-episodin takiakin. Mahtavat kohta kuvitella, että olen huomionkipeä varhain mummoutuva naikkonen, joka hakemalla hakee huomiota.
Mies toi Vauvaa syömään, annan rintaa sen minkä oksentamiselta pystyin. Yläkerrasta kuului hyvin, miten Mies yritti nukuttaa Vauvaa ja Esikoista, kamala möykkä. Buranan voimin ja toistelemalal mielessäni taikasanaa Litalgin selvisin jotenkin kello kolmeen asti, jolloin mies toi Vauvan syömään. Hassu oli nukkunut tosi pitkään! Kelloahan mulla ei ollut. Jätin tuhisevan palleron viereeni ja torkuin minkä kivuilta pystyin. Kun Mies lähti töihin kuuden jälkeen, siirryin alakertaan Vauvan kanssa jottei Esikoisen tarvitsisi herätä yksin ja pelästyä.
Toisesta Buranastakin huolimatta kivut vain jatkuivat vaikka eivät yhtä pahoja enää olleetkaan kuin illalla. Mutta ihan riittävästi sattui kyllä, kun kipuja oli takana jo tuntikausia. Ja ilman ilokaasua ja epiduraalia... Puoli kasilta Esikoinenkin havahtui pyytämään totuttua aamuhuikkaansa, minkä törkeästi kielsin, kaikki maito on nyt varattuna Vauvalle. Rupesin siinä odottelemaan kello kasia ja sitä, että pääsisin varamaan aikaan Terveyskeskukseen. Ajan sainkin, mutta vasta kello 15:10. Huokaus, sanoivat, että voin tulla koettamaan, jos saisin ajan aikaisemmin ja jos kivut yltyvät, niin sitten pitääkin tulla.
Yritin siinä selviytyä lapsen kanssa. Vaipanvaihtoonkin piti kerätä voimia parikin kertaa, ensin Vauva ylös sängystä ja alustalle, lepo. Sitten pepunpesu ja piiiiitkä lepo. Kuivaus, lepo ja lopulta vaippa ja lepo. Voimat oli ihan finaalissa, vapisin ja oli kylmä vaikka kuumetta ei ollut. Kipu tekee sen mulle. Esikoinen kiukkusi minkä ehti, v-ä-s-y-t-t-i ja edelleen koski. Ajattelin että pakko on yrittää päästä lääkärille aikaisemmin, mietin vaan, että miten selviäisin ajomatkasta. Kun soitin Miehelle, hän päätti ottaa loppupäivän vapaata ja niinpä veimme Esikoisen hoitotädille ja läksimme jonottamaan aikaa, joka järjestyikin tosi sukkelaan. Sain reseptin vahvoihin Buranoihin ja lähetteen ylävatsanultraääneen. Litalginia he eivät uskalla imettävälle antaa, mutta jos kohtauksia edelleen tulee, niin sitten pitää käydä sitä Aluesairaalasta. Oireet täsmäisivät sappikiviin ja jos ultraäänikin varmistaa asian, niin edessä on leikkaus. Ihan mitä vaan, minä en jaksa tämmöistä enää!
Kommentit