Blogaamiseen tuli pienoinen tauko, toivottavasti oli edes ikävä. ;) Meillä kävi viikonloppuna vieraita ja eilen kun olisin illalla alkanut blogaamaan, iski taas sappikohtaus. Kun Litalgin vaikutti, nukahdin eli ei mennyt täysin hukkaan sentään eilinenkään.

Olipa oikein mukava viikonloppu, kun oli kivoja vieraita. Esikoinen varsinkin oli innoissaan veljeni A:n ja hänen vaimonsa P:n lemmikeistä, Pumpulista ja Lumikista. Nuo pienet palleroiset ovat kaneja ja ihan meidän aikuistenkin mieleen. Esikoinen näki pupuja toista kertaa, puheissa varsinkin Pumpuli vilisee koko ajan. Äsken neitonen jopa myönsi puhelimessa veljelleni, että pupuja on ikävä.

Äitienpäivästä

Äitienpäiväkin oli. En niin hirveästi perusta näistä keksimällä keksityistä pyhistä, mutta onhan se toisaalta kivaa, että on tekosyy vähän juhlia. Sitä paitsi oli tosi kiva saada Esikoisen (lue hoitotädin) väkäämä kortti, neidin omaa tekoa siinä oli ainakin allekirjoitus ja sormiväreillä painettu käden kuva. Kortti oli tekijälleen kallis, mokoma takavarikoi sen minulta parempaan talteen. Mies oli ostanut ruukkuruusun, viime vuonna tapoin vastaavan kuivuuteen. Mitenhän tänä vuonna ruusun mahtaa käydä... Lauantaina kävimme syömässä ulkona, päätimme ettei meitä kiehdo täpötäydessä ravintolassa syöpöttely, mieluummin päivää aikaisemmin. Sunnuntaina väkäsin meille täytekakkua Miehen kanssa.

Eli yllättävän paljon tuli loppujen lopuksi hössättyä äitienpäivän takia. Äitiyshän on juhlaa joka päivä, aika usein itkuvirsiä ja onneksi myös riemujuhlaakin, joten vähän hassua viettää äitienpäivää vielä erikseen toukokuun toisena sunnuntaina. Erityisesti minua hämmästyttää valtakunnallinen juhliminen eli ansioituneiden äitien palkitseminen. Miksi ihmeessä palkitut tuntuvat laitanaan olevan suurperheiden äitejä, joilla on ollut järjettömän vaikea elämä... Mahdetaanko tulevina vuosina palkita Lähiö Liisoja, joiden kymmenpäisen lapsikatraan jokaisella on eri isä? Liisa on tietenkin tehnyt ansiokkaan elämäntyön nostamalla miljoonaa korvausta ja avustusta eri luukuilta, ilman päivääkään ansiotyötä. ;)

No juu, minun äitiyteni on vain tämmöistä. En erikoisemmin edes tajua sitä, miksi ihmeessä synnyttäneelle pitää miehen tuoda kukkia tai jopa lahjoa koruilla perillisen synnyttämisestä. Ainakin meillä projekti oli ihan yhteinen, Mies toi mulle toivomuksestani juotavaa ja syötävää eikä mitään rehuja. Muistan miten Esikoisen synnytyksen jälkeen samasta huoneesta ennen minua kotiutettu säälien tarjosi omia kukkiaan minulle. Edes jotain lohtua minulle Mieheni hylkäämälle? ;) Joten ei kai sitten ole ihme, että äitienpäiväkään ei ajatuksena nappaa.

Ja kyllä, tänäkin vuonna unohdin ostaa kortit mummoille... Viime vuonna taidettiinkin yllättää kaikki, kun lähetimme mummoille kirjat äitienpäivän kunniaksi. Joten ei kai sitä joka vuosi voi muistaa, tottuvat vielä. ;) Ja kyllä, joulukortitkin ovat unohtuneet lähettämättä jo monta monta monta vuotta... Samoin ystävänpäivä ja pääsiäiskortit ja ja ja...