Tänään oli tikinpoisto. Täällä meidän kunnassa tikkien poistaminen kuuluu kotisairaanhoidon piiriin. Minä hupsusti luulin, että paino olisi sanalla _koti_, mutta ei nyt sentään. Kotisairaanhoito toimii terveyskeskuksessa, vastaanottoaika on joka päivä klo 9-11. Muuten hyvä, mutta mitenkäs minä täältä korvesta sinne pääsen, kun en saa nostella Vauvaa? Sain sovituksi tikkien poiston päivystykseen Miehen kotiutumisen jälkeiseksi ajaksi, onneksi. En ehkä kuitenkaan haluaisi elellä tikkien kanssa hamaan tulevaisuuten.

Sekin mysteeri ratkesi, että montako tikkiä vatsanahkaani koristi. Revin nimittäin haavoja suojaavat teipit pois, pakko kai ne oli, kun tuskinpa tikkien poisto kovin kätevästi teippien läpi sujuu. Liimat ovatkin tiukassa, eivät lähde kuin räjäyttämällä - tietäisi vaan millä aineella. Säälin ihoparkaani ja jätin liimat paikoilleen. Kai ne joskus poiskin kuluu. Arvet ovat aika hilpeän näköisiä. Navan alla oleva arpi on kuroutunut kivaksi makkaraksi, siinä oli kolme tikkiä. Toinen isompi reikä oli navan yläpuolella keskiviivalla, samoin kolme tikkiä. Oikeassa kyljessä on kaksi reikää, toisessa kaksi tikkiä ja toisessa yksi eli yhteensä yhdeksän tikkiä.

Päivystyksessä tikkien poisto sujui mukavasti, terkkari napsi ne kätevästi pois, vaikka osa tikeistä olikin kaivautunut vähän syvemmälle. Luulin, että poisto olisi kivuliasta, mutta aika pikku napsaisuja nuo olivat. Huomenna pääsen jo saunaankin, ihanaa! Ylhäällä navan yläpuolella oleva haava on arka tai oikeastaan sen ympäristö. Siinähän on mustelmaakin, kudokset ihon alapuolella ovat kai ronkkimisessa vähän kipeytyneet. Olisivat vaan samalla kertaa tehneet rasvaimunkin, olisipahan enemmänkin arkuutta ja mustelmaa. ;)

Paraneminen sujuu kyllä tosi hyvin, tosin en odottanutkaan, että tähystysleikkauksen jälkeen olisi kovinkaan kipeä olo. Väsy kyllä on iskenyt, mutta lieköhän syynä lähinnä se, että kerrankin on tekosyy nukkua päiväunia Vauvan kanssa yhtä aikaa. Joku tosin ehdotti, että nukutuksessa olisi tehty ivf saman tien ja väsymys johtuisi siitä... Senhän näkee sitten, viimeksi tikkupissin tulos oli kaunis nega. ;)