Tänäänkin uutiset ovat vallanneet uuden terroriteon sekasortoiset kuvat. Nyt vuorossa on lomakohde Egyptissä, Sharm el-Sheikh. Torstaina Lontoossa oli taas uusi joukkoliikenteeseen kohdistuva terrori-iskun yritys, kaksi viikkoa sitten tehty iskuhan onnistui. Ensimmäisen kerran tämä uusi terroriaalto taisi iskeä Eurooppaan Espanjan Madridissa?

Terrorismi räjähti silmille ensimmäisen kerran WTC-iskujen uutisoinnissa. Muistan vieläkin, kun olin töissä neuvomassa työtoveriani tietokoneohjelman käytössä ja hänellä oli radio päällä. Kello neljän uutisissa sanottiin lyhyesti lentokoneen törmänneen toiseen WTC-torniin, muutamia kuolonuhreja oli odotettavissa. Läksin ajamaan kotiin, kuuntelin radiota koko matkan. Kun poimin Miehen kyytiin, kerroin heti kuulumisista. Kotona avasimme television ja jäimme järkyttyneenä seuraamaan kaoottista uutisvirtaa ja tilanteen kehittymistä.

Odotin silloin Essiä, ehkä siksikin järkytys oli suuri. Tornien romahtaminen televisioruudulla ja ihmisten hätä oli satuttavaa. Mietin mihin maailmaan vauvani syntyy, mihin elämämme muuttuukaan. Ensijärkytys meni ohi, asiat asettuivat mittasuhteisiin. Niin järkyttävää kuin terrori-isku Yhdysvalloissa olikin, tapahtumat olivat silti kaukana omasta elämänpiiristä.

Seuraavat iskut eivät olekaan enää liikuttaneet samalla tavalla. Toki on surullista, että ihmisiä kuolee järjettömän väkivallan uhreina. Iskut ovat huomattavasti lähempänä, mutta silti jotenkin kauempana. Vaikka en ole koskaan käynyt New Yorkissa enkä missään näissä muissakaan kohteissa, niin ehkä juuri Manhattanin pilvenpiirtäjien siluetin muuttuminen iski syvälle jonnekin kuvamuistin laitamille. Tuhon mittakaavakin on ollut huomattavasti vaatimattomampi, vaikka toisaalta julkisiin liikennevälineisiin iskeminen tuo pelon lähelle tavallista tallaajaakin.

Terrorismi on järjetöntä, mitä ihmettä moiset ääriliikkeet edes voivat kuvitella saavuttavansa tuholla ja ihmisten verellä. Surullista on myös se, että monen ihmisen mielissä terrori-iskut leimaavat ihan tavallisia islaminuskoisia tuohon verenhimoisten mielipuolien joukkoon. Tai ihmisiä, joiden ulkonäkö viittaa Lähi-Itään. On varmasti vaikea hyväksyä ihmisten epäluuloa ja katseita ilman omaa syytään.

Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että järjetön verenvuodatus on täällä jäädäkseen. Väkivallasta ei mihinkään päästä, aina löytyy joku, joka näkee suurta kunniaa marttyyrikuolemassa. Joku, jonka mielestä on oikein tappaa sivullisia saadakseen perille sanomansa. Ehkäpä terrorismi ja sen uhrit ovat hinta, jonka joudumme maksamaan nyky-yhteiskunnasta. Suhteellisen vapaa liikkuminen ja avoin yhteiskunta tekevät maailmastamme haavoittuvan. Ehkäpä jossain vaiheessa opimme hyväksymään terrorismin uhrit samalla välinpitämättömyydellä kuin esimerkiksi autoilun uhrit. Niin kauan kuin onnettomuus ei satu omalle kohdalle ohitamme sen vain nopeasti valitellen huono-onnisten kohtaloa.