Eilen BB-talosta häädettiin Tatu, Mira selvisi jo kolmannen kerran häätöäänestyksestä. Niukin naukin, mutta sitähän neitonen itse ei tiedä. Mielenkiintoista miten talolaiset jatkossa suhtautuvat Miraan. Aika vahvat tunnelmat taisi olla, että tällä kerralla Mirasta päästään kyllä eroon.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tatulla tuskin oli aineksia voittoon koko aikana. Aluksi pidin miestä tylsänä ja harmaana, mutta profiili nousi viikkojen kuluessa. Sääli vaan, että viinaspäissään Kroisoksena mies ei todellakaan näyttänyt kaunista puolta itsestään. Vihonviimeinen niitti Tatun arkkuun oli minun kohdallani se, että viime torstain Mika/Sorella episodissa mies meni heti kaverinsa puolelle ja jopa huoritteli Sorellaa. Siis hei haloo, sen verran järkeä pitäisi löytyä, että osaisi ajatella ettei BB:kaan turhaan puutu talon tapahtumiin! Kaveria ei jätetä, mutta rajansa toki kaveriuskollisuudessakin. Hyvillekin kavereille tapahtuu källejä, ei kaveria tarvitse tuomita mutta toisaalta tapahtuman kyllä.

 

Mira on kovin ristiriitainen persoona, joka minusta saa aiheettakin kuraa niskaansa. Uskon että Mira on kuin onkin mukava ihminen, jotenkin vain televisiossa Miran harrastamat pohdinnat vaikuttavat helposti epävarmalta valittamiselta. Neidillä ei ole mikään helppo paikka, ihan varmasti Mira on jäänyt talon ryhmittymien ulkopuolelle. Mirkan ja Arin poistuminen talosta varhaisessa vaiheessa vei Miralle läheiset ihmiset pois. Sorella ja Mira ovat lähentyneet, en tiedä olisiko lähentymisessä kyse kahden hylkiön yhteisestä kokemuksesta vaiko ihan oikeasta sielujen sympatiasta.

 

Sääliksi käy Sorellaa. Taloon uutena tuleminen olisi kovin hankalaa muutenkin, mutta nyt torstain tapahtumat ovat vielä lisäpainolastina. Minusta talon asukit ovat käyttäytyneet epäkohteliaasti Sorellaa kohtaan, eikö nyt ihan oikeasti uutta ihmistä voitaisi aktiivisemmin yrittää ottaa mukaan. Talossa ei ole hirveästi tekemistä, tuskin on liikaa vaadittu, että tutustumiseen uhrattaisiin vähän aikaa eikä vain omien kuppikuntien kyljen kiillotukseen. Sorellan lauantainen huoneessa itkeskely kertoi paljon neidistä: Hän tiedosti hyvin itsekin, että syy miksi hän itkeskelee on naurettava, mutta kun tunteilleen ei mitään voi. Toivon todella Sorellalle helpompaa uutta viikkoa. Sitä tuskin tulee, Sorella on pomminvarma nimetty.

 

Minusta BB hoitaa huonosti torstaista Mika/Sorella episodia. Eikö nyt ole ihan selvä asia, että Mikan käytös oli asiatonta, jopa lakia rikkovaa. Minusta moinen känniääliö olisi pitänyt heittää talosta jo heti torstaiyönä. Suomessa on jotain pahasti vialla, pidetään niin kovin huolta tekijän oikeusturvasta, uhrista nyt ei olla niinkään kiinnostuneita. Foorumeiden ja 24/7 tekstiviestikommentit ovat aivan puistattavia: Viesteissä leimataan _uhri syöjättäreksi ja syylliseksi, jopa kyvyttömäksi hoitamaan luokanopettajanvirkaansa. Ihan aikuisten oikeasti, humaltuminen ja pussailu eivät ole rikollista toimintaa. Ehkä Sorellan toiminta ei ollut viisasta, mutta kuka meistä olisi täydellinen? En muuten itse kömpisi sänkyyn farkut jalassa jos tarkoitus olisi harrastaa muutakin kuin nukkumista…

 

Silti Mikan kohtalo harmittaa. Vaikka pikkunilkki on jo alusta asti ollut lempinimensä veroinen kännätessään, ei kukaan silti toivo moista taakkaa nuorelle miehelle. Mikalle olisi parasta nyt miettiä omia rajojaan viinan suhteen. Aina ei IsoVeli valvo.