Myrtle leaf shawl - tai näin tuttujen kesken ihan vaan Myrtsi - on nimensä veroinen. Kerin ensimmäisen kerän ihanaa Knitpicksin Alpaca Cloudia perjantaina. Aloitin lauantaina - ja purin alun. Aloitin uudelleen sunnuntaina - ja purin taas. Kolmas kerta toden sanoo ja pääsinkin tähän päivään, kunnes sekosin kerroksissa. Ja taas kaikki meni purkuun. Ei se mitään, kai se joskus onnistuu?

Lanka on aivan ihanaa ja värikin Midnight Heather on juuri oikea Myrtsiin... Kun nyt vaan joskus pääsisi alkua pidemmälle? Taidan ottaa käyttöön kovat keinot eli elämänlangat...

Plussat:
- Olen oppinut tekemään SSK:n lopultakin sillä oikealla tavalla enkä ylivetokavennuksena, kuten tähän asti
- Uusi tuttavuus SSP sujuu myös, todennäköisesti ihan oikein?
- Huomasin, että teen langankierrot väärään suuntaan, NYT nekin menevät oikein...
- Lanka ei onneksi tunnu ihmeemmin kärsivän purkamisista
- Se, mikä ei tapa ärsyt... ööh vahvistaa!

Miinukset:
- Ei mikään tv-neule, tähän pitää oikeasti keskittyä!

***
Onneksi kopioin kirjasta työkappaleen, käyn seuraavaan taistoon värikynien kanssa... Hyvin merkitty on puoliksi suunniteltu!