Koska ihan kaikki muutkin niin minäkin haluan. Eli eilen Jokelan koulussa tapahtui se mitä jo pitkään on ollut odotettavissa. Nuori mies aseen kanssa teki tuhojaan suomalaisessa koulussa, enää ei voida puistatella tietävästi päätä ja vedota siihen, että vain Amerikoissa, aseiden luvatussa maassa, voi tapahtua. Kuusi nuorta, koulun rehtori ja terveydenhoitaja kuolivat, illalla myös ampuja sairaalassa itse ampumaansa luotiin.

Nyt on jäljellä vain kysymys miksi? Se on suurella toisen iltapäivälehden lööpissäkin, sitä kysymystä toistellaan niin radiossa kuin televisiossa ja kahvipöydissä ympäri Suomen.

Miksi? On niin perinaisellista haluta aina tietää miksi jotakin tapahtui. Ja ilmeisesti sitten perimiehistäkin, tuskin kaikki Suomen miehet on sisimmältään ämmiä kuitenkaan. Asioiden hyväksymistä helpottaa, jos löytää selityksiä. Ja selitykset, jotka voi työntää mahdollisimman kauaksi itsestä ovat niitä parhaita. Pelottava internet, youtube, irc-galleria, keskustelupalstat, väkivaltaviihde, vanhemmuuden puute, yhteiskunnan välinpitämättömyys... Whatever! Jotain ihan mitä vaan, joka veisi pois siitä ajatuksesta, että asioita vain sattuu. Ilman ainuttakaan tietokonetta, pumpuliperheissä ja yltäkylläisyydessä (niin henkisessä kuin ruumiillisessakin) elävät ovat vain ihmisiä. Kuka meistä tietää aina omastakaan mielenterveydestään, saati sitten toisten? Ja kuka oikeasti uskoisi oman sisaruksensa, naapurinsa, työkaverinsa, lapsensa tai vanhempansa pystyvän moiseen hirmutekoon? Silti näitä tapahtuu, jälkikäteen on helppo nähdä merkkejä. Kaivella syyllisiä ja syitä.

Elämä jatkuu myös synkkänä syksyisenä päivinä useimpien osalta. Jos tänään valitsisi kuitenkin omassa lähipiirissään läsnäolon ja rakkauden, ei siitä ainakaan haittaa ole vaikka se ei mikään ihmelääke olekaan.